Nykyään ihannoidaan tehokkuutta. Kaiken pitää olla äärimmäisen nopeaa ja tehokasta. Kuka suorittaa eniten käytettävissä olevassa ajassa on ylivertainen yksilö? Työt, harrastukset, elämä, kaikissa sama juttu. Tämä on kuitenkin pidemmän päälle äärimmäisen stressaavaa. Liikunnankin pitäisi olla voimaannuttava tekijä, joka auttaa jaksamaan arjessa. Siksi on hieman ristiriitaista seurata, kuinka nykypäivänä treenaamisenkin pitää olla äärimmäisen hapottavaa HIIT-ryöpytystä kuola poskella tai kuntosalilla pudotussarjoja toisensa perään niin sanotusti kuollutta lihaa hakaten. Kukaan ei halua kävellä tai juosta peruskestävyyslenkkejä, vaan harjoitusten pitää olla hapottavia mäkivetoja tai porrastreenejä. Toki siitä saadaan itsensä voittamisen tunnetta ja kun se on kuulemma ylivoimainen rasvan polttamiseenkin, mutta miksi se ei välttämättä ole se ainoa ja oikea vaihtoehto ja useinkaan fiksuin ratkaisu?

Jos nyt otetaan vaikka esimerkiksi aiemmin mainittu HIIT-harjoittelu eli High Intensity Interval Training, jossa vuorotellaan kovatehoisia harjoitteita keski- ja matalatehoisten kanssa. Tämä on kyllä kieltämättä tehokas tapa säästää aikaa treenatessa, kehittää hapenottokykyä ja tuoda kovempia tehoalueita mukaan harjoitteluun. Lisäksi vaikka harjoittelun aikana poltetaankin kovan tehovaatimuksen vuoksi hiilihydraatteja, jotta saadaan nopeaa energiaa käyttöön, niin harjoittelun jälkeen kehon varastorasvoja puretaan tehokkaasti energiavarastojen täydentämiseksi.

Jos kuitenkin ajatellaan lihaskuntoharjoittelun näkökulmasta, tämän tyyppinen harjoittelu ei ole optimaalista esimerkiksi voiman tai lihasmassan kehitykselle. Jos aina mennään täysillä, on nousujohteisuutta melko hankala toteuttaa ja lyhyillä palautuksilla liikkeissä käytetyt kuormat jäävät väkisinkin matalammiksi. Mikäli riittävää voimapohjaa ei ole aiemmin luotu voivat painot tippua harjoituksen aikana nopeastikin niin alhaiselle tasolle, että riittävää kasvuärsykettä lihasten kannalta ei saada aikaiseksi. Voiman ja lihasmassan kasvun kannalta mekaaninen kuorma eli riittävä vastus on kuitenkin se yhtälön tärkein muuttuja.

Kun aletaan lenkkeilemään, mennään aivan liian kovaa alusta lähtien, koska halutaan juosta eikä madella. Pidemmät lenkit saattavat tuntua tylsiltä ja muutama mäkiveto saa kivasti ja nopeasti sydämen hakkaamaan ja hien virtaamaan. Siinä tuntee tehneensä. Kestävyyskunnon kehittämiseenkään vaan ei oikein oikoteitä onneen ole, vaan se kivijalka aerobiselle kunnolle olisi rakennettava rauhassa. Peruskestävyyskunnon tuomia hyötyjä terveydelle ja palautumiselle on äärimmäisen hankalaa korvata.

Kovatehoiset rykäisyt ovat huomattavan kuormittavia elimistölle ja vaativat paljon aikaa palautumiseen. Tällöin kehittäviä harjoituksia pystytään tekemään harvoin oikeasti palautuneena. Lisäksi harjoittelu on yksi stressitekijä elimistölle muiden elämän kuormittavien tekijöiden kanssa. Vaikka hapottava tehotreeni tuntuisi auttavan unohtamaan työkuormituksen ja mielihyvähormonit saisivat olon tuntumaan euforiselta harjoittelun päälle, niin palautumisen kanssa olisi muistettava olla tarkkana, jottei itseä ajeta tiedostamatta syvemmälle suohon. Monelle myös saattaa olla henkisesti kuormittavaa lähteä treenaamaan, jos jokainen treeni tulisi vetää ”balls to the walls” -meiningillä.

Tällä tekstillä en halua puhua löysän harjoittelun puolesta, vaan lähinnä todeta, että ihmisten pitäisi keskittyä enemmän perusasioiden toteuttamiseen hyvin ja pitkäjänteisesti sen sijaan, että yritetään hakea pikavoittoja mahdollisimman tehokkailla ratkaisuilla. Fitness -kulttuurin valtavirtaan nostama tehotreenaaminen saattaa myös pelottaa vähemmän liikkumaan tottuneita elämäntapamuutosta hakevia yksilöitä, jotka voivat helposti saada väärän käsityksen terveysliikunnan vaatimuksista. Pitääkö harjoittelun olla tällaista, jos halutaan saada tuloksia?

Tehotreeneille on paikkansa, mutta nimenomaan tehokeinona, eikä ainoana harjoittelumuotona. Monelle varsinkin aloittelevalle liikkujalle rauhalliset peruskestävyyslenkit ja yksinkertaiset kuntosaliohjelmat, joita toteutetaan nousujohteisesti oman palautumiskapasiteetin rajoissa tuovat pitkällä tähtäimellä paremman tuloksen. Mausteita voidaan sitten homman edetessä ottaa pikkuhiljaa mukaan. Kun pohjat on rakennettu rauhassa ja edellytykset vaativampaan harjoitteluun olemassa, ovat nuo HIIT-treenit ja mäki- tai porrasvedot ajoittain erinomaista ärsykkeenvaihtelua nostamaan suorituskykyä entistä ylemmäs.

 

Tommi Lampinen

Fysioterapeutti, PhysioTrainer ja Ravintovalmentaja